Welcome to Breast Enlargement World

Mammoplastia

Mitä mammoplastialla tarkoitetaan?

Maa. 13, 2010. Mammoplastia voi tarkoittaa sekä rintojen suurennus- että pienennysleikkausta. Tässä yhteydessä viittaamme kuitenkin mammoplastiaan rintojen suurennusoperaationa, joka on kahdesta edellämainitusta operaatiotyypistä huomattavasti yleisempi.

Rintojen suurentamiseen tarkoitetussa mammoplastiassa yleisintä on suurentaa rintojen kokoa silikoniproteesin avulla. Tämänkaltainen mammoplastia on hyvin suosittu naisten keskuudessa. On kuitenkin syytä muistaa, että leikkaukseen liittyy aina omat riskinsä, vaikka esimerkiksi anestesiatekniikat ovatkin kehittyneet kovasti viime vuosien aikana.

Operaatiotyypit

Hoikille ja pienirintaisille naisille proteesi asetetaan yleensä rintalihaksen alle, kun taas suurempirintaisille naisille rintarauhasen alle.

Mammoplastiassa tehtävien leikkausviiltojen välillä on suuria eroja. Proteesi voidaan asettaa nännipihaan, rintapoimuun tai kainaloon tehtävän viillon kautta. Yleensä kirurgi arvioi jokaisen potilaan tilanteen erikseen ja suosittelee parhaiten soveltuvaa menetelmää.

Mammoplastia vaihtelee myös proteesin koon mukaan. Kyseessä olevan potilaan muu ruumiinrakenne otetaan aina huomioon rintaimplantin kokoa valittaessa.

Kirurgian riskit

On hyvin tärkeää tiedostaa mammoplastiaan liittyvät riskit. Itse operaation aikana voi ilmetä komplikaatioita, joita voivat myös aiheuttaa anestesia, inhimilliset virheet tai potilaan kehon hylkimisreaktio.

Suosituksia mammoplastiaa suunnitteleville

1. Siinä tapauksessa, että leikkaus päätetään suorittaa, suosittelemme käyttämään arvostettuja klinikoita ja kirurgeja. Rahaa ei kannata säästää oman terveyden ollessa kyseessä.
2. On järkevää vertailla eri ammattilääkäreiden mielipiteitä.
3. Mammoplastiaan liityvät riskit on hyvä selvittää etukäteen.
4. Operaation valmistelujen suhteen ei ole syytä kiirehtiä.
5. Leikkaavalta kirurgilta on hyvä kysyä kaikki mieleen tuleva mammoplastiaan liittyen.

Tämä opas on tarkoitettu vain tiedotustarpeisiin. Rintojensuurennusmaailma.com ei vastaa menetyksistä, vahingoista, loukkaantumisista tai sairauksista, jotka aiheutuvat tai väitetään aiheutuvan suorasti tai välillisesti oppaassa esitetyistä tiedoista tai tietojen puuttumisesta tai tässä oppaassa esitettyjen harjoitteiden, menetelmien ja tekniikoiden käytöstä tai väärinkäytöstä. Sitemap